Kuvapostaus

Mulla ei ole nyt mitään ihmeempiä kirjoitettavana, kun olen nyt kotona ollut sään takia itsekin hiljaiselolla. Tuulee ja sataa joka päivä. Mutta lauantaina ehdein ottamaan vähän kuviakin, jotka nyt teille tähän laitan ilman ihmeellisiä selityksiä.

Jänis

Reippaana huopiakin pesin, vaikka meillä on niitä varten pesukone

Depsin huopakin sai suloisen pöllön

Depsin huopa ennen

Depsin otsapantaan liimattiin tuollainen juttu

OLEMME NYT MYÖS INSTAGRAMISSA!

Tein blogille lauantaina Instagram-tilin. Löytyy nimillä stablegirllife tai sitten Älä koskaan sano ei koskaan. Jos kiinnostaa, voi sieltä seurata blogin ja Youtuben asioita, sekä ehkä jotain, mitä blogista ei löydy. 

Kysymyspostaus tarvitsee vielä muutamia kysymyksiä lisää. Laittakaa kysymyksiä edellisen postauksen kommentteihin, tai kysykää Instagramin puolella, Snapchatissa (fannineiti), Kik-messengerissä (fanttineito), sekä Facebookiin saa laittaa viestiä.

Kysyttävää?

Ajattelin, että jos jollain olisi nyt kysyttävää, voisin tehdä kysymyspostauksen. Eli kysymyksiä alas, ja mikäli saadaan väh. 15 kysymystä, toteutan postauksen mahdollisimman pian. Saa laittaa mihin aiheeseen tahansa liittyviä kysymyksiä, mutta järkeäkin saa käyttää. Kiitos kaikille jo etukäteen! :)

Seuraestemestaruudet

Ensimmäiset kisat Najan kanssa ovat nyt ohi. 60cm 3. sija ja 80cm ensimmäiset ei sijoittuneet (3.). 80cm.ssä kilpailtiin myös seuran estemestaruudesta. Ja kultaa toi poika kotiin. Enhän ylpeämpi voisi olla?

Kymmeneltä tänään aamulla aloimme lastaamaan Najaa. Puolen tunnin kuluttua matka alkoi kohti KT-tallia. Tänään oli se päivä, jota olin odottanut jo vuoden. Najan kanssa ensimmäiset kisat. Automatkan ajan jaksoin  jännittää ainoastaan, että kuinka monta puomia revitään radoilta alas.

Kisapaikalla kävin opettelemassa radan, varustimme hevosen ja lähdin kentälle kävelemään. Najaa ihmetytti vähän kaikki siinä kohtaa. Kun 60cm verkkaan vihdoin päästiin, aloin ravata sillä. Se oli yllättävän rauhallinen. Laukassa tehtiin esteiden ympärille pieniä voltteja. Se kuunteli pohjetta erittäin hyvin, mutta ohjalle se painoi liikaa. Ensimmäisten hyppyjen jälkeen se ei enään pahemmin kädelle painanut, joten olin tyytyväinen. Olimme verkkaryhmämme toisia lähtijöitä. Äiti tuli pitämään Najasta kiinni, kun odotimme vuoroamme. Kun meitä edeltävä ratsukko oli päättänyt radan, Naja halusi ilmaista mielipiteensä hyppäämällä pystyyn. Edellinen ratsukko lähti maneesista ja meidän jälkeistä ei näkynyt. Naja esitti sitten siihen pukin, kun ei yksin halunnut olla. Noh, radalle lähdettiin ja olin Najasta ylpeä, mitä vähän ohjaa vastaan oli. Ensimmäinen rata oli suoritettu puhtaasti ja pääsimme kolmannelle sijalle, uusinnasta ajalla 25.53s. Palkintojen jaossa herra ei halunnut olla millään paikallaan, kunniakierroksella heitettiin ylimääräistä pukkia ja kaahattiin astetta kovempaa. Mutta silti se pysyi avuilla.

80cm verkassa Naja oli parempi kuin 60cm. Rataa odoteltaessa se pysyi jo paikallaan, samoin kun odoteltiin vielä yhtä ratsukkoa radan jälkeen. Rata meni hyvin, virhepisteitäkään ei tullut, uusinnan aika 24.85. Jäimme kolmansiksi, ensimmäisiksi, jotka eivät sijoittuneet. Tekstiä nyt en enempää jaksa kirjoittaa. Videosta saatte kaiken muun selville. Kirjoitan joku päivä postauksen tiistaista, mutta sitten vasta, kun jaksan.

Kun koittaa päivä uus, on ympärillä hiljaisuus

" Oi äiti, voitko hetkisen sä viettää kanssain leikkien?" Näin pyytää lapsi äidiltään, on katse kirkas silmissään. " Voi kulta, varmaan tiedät sen, mun täytyy mennä, ehdi en!" Pois kääntyy lapsi murheissaan, vain pieni nalle seuranaan. Niin yksin lapsi huoneessaan, vain nalle on häll' seuranaan: " Mua kuule nalle-ystäväin, sä oothan aina lähelläin. Mä toivon, että äiti vois, mut äiti on niin paljon pois. Mun äiti kaikkein tärkein on, oon ilman häntä onneton. "Mut kerran lapsi sairastuu, ja vieras hoitaa  kukas muu. Ei ehdi äiti kiireiltään, ei lasta pientä hellimään. Kun sitten koittaa päivä uus, on ympärillä hiljaisuus. Nyt nalle yksin olla saa, on lapsi mennyt rajan taa. Nyt vasta äiti huomaa sen, pois päänsä kääntää itkien. Nyt saada ei voi takaisin, pois on kaikkein kallehin.



Tänään ihan tuttuun tapaan koulussa facebookia selasin. Eteeni tuli ilmoitus. Nyt se on poissa. Se, joka sai mut ymmärtämään, että kaikki hevoset on hyviä. Kaikki osaa jotain erityistä. Kaikissa on sitä jotain.
En itkenyt. En pystynyt. Suru pyöri kyllä sisällä. Mutta ei. Ei kyyneleitä. 

Suurinpiirtein vuosi sitten normaaliin tapaan tunnin lopussa opettaja kysyi: "Haluaisitko tulla estevalmennukseen ensiviikolla?" Tottakai menin, innoissani olin. Mutta oliko suosikkituntihevoseni vielä vapaana? Entä ne muut hienot hyppääjät? Ei. Piti valita joko se hyvä hyppääjä, jota inhosin tai sitten se toinen, jonka luulin olevan huono hyppäämään ja äärettömän laiska. Eli lyhyemmin, Rinja tai Leksi. Päädyin siinä Leksiin kun sillä en ollut pitkään aikaan edes mennyt. Naureskelin vain, että mitä mahtaisi tulla. Siinä oli vielä yksi tunti ennen valmennusta, jonka tietenkin sitten menin Leksillä. Kannukset ja raippa olivat varmuuden vuoksi, ettei itseään tarvitsisi nolata, jos se ei lainkaan liikkuisi. Mutta kun hyppäämään aloimme, käsitykseni kaikista lehmän laiskoista hevosista muuttui. Niiltähän löytyy vielä se kovinkin vaihde. Olin hämmästynyt. Vanhasta Leksi-mammasta, tuntipullasta, joka oli mielestäni enemmän maastoputte, löytyi se vaihde, milloin se hyppää minkälaisen vain esteen. 90cm isompaa me ei ikinä hypätty, koska lopetin helmikuussa tunnit jo. Mutta se oli tarpeeksi vauhdikas nappaamaan seuramestaruuksissa viidennen sijan. Olin ylpeä.

Luonteeltaan Leksi oli tammamainen. Se vihasi kovia harjoja ja satulaa. Jotenkin ymmärsin kyseistä hevosta hyvin. Se nousi äkkiä lempituntihevosteni kärkeen ja pysyi siellä. Ja tulee aina pysymään. Tänään, 16.11.2015, Leksi jätti kaikkien meidän sydämiin kavion jäljen ja lähti katselemaan meitä pilven reunoilta. Hyvästi ystäväni, kaipaan sinua ikuisesti.

Lepää rauhassa Leksi, 14.7.1998-16.11.2015

Kuvamateriaalia ei ole kuin se yksi, mitä tänne en saa, mutta vuoden vanha kisavideo löytyy

Kisoihin matka käy

Meillä olisi viikon päästä kisat. Najan kanssa. MITEN SE ON MAHDOLLISTA?!

Naja sai tänää luvan sitten tunkeutua koppiin, että päästäisiin hyppäämään. Alle minuutissahan se sinne jopa menikin. Aika huippua. Matka ei aluksi oikein edennyt, kun herra oli etupuomin repäissyt irti. No, matka jatkui ilman etupuomia ja kaikki sujui ongelmitta. Pääsimme hengissä perille ja varustin Najaa siinä tallin pihassa. Herra oli ihmeissään, kun vieraat ponit sille tarhoista hirnuivat.

Kun vihdoin kentälle pääsin, kävelin Najan kanssa siinä hetken ja Jenskun kanssa mieteimme mitä hypättäisiin. Päädyimme yhden laukan sarjaan, puomi-kavaletti-ristikko-kavaletti-puomi-sarjaan ja 16 metrin suhteutettuun linjaan. Aloin ravaamaan Najan kanssa, ja Jensku ja äiti rakensivat esteitä sillä välin. Otin ravissa ympyröitä, pysäytyksiä ja temmon vaihteluita. Molempiin suuntiin kun oltiin ravattu, laukkailtiin kevyessä istunnassa herran kanssa. Laukassakin otettiin siirtymisiä ja temmon vaihteluita. Otettiin sitten pienet välikäynnit ennen kuin aloimme hyppäämään.

Naja oli aluksi vähän tahmea, mutta hyppäsi kivasti, lukuunottamatta sitä, että se tuli aluksi paljon juureen. Verkkaesteet olivat 60cm korkeat ja otettiin ensin oikealle suhteutetun pystyä ja sitten pari kertaa vielä vasemmalle suhteutetun okseria. Naja alkoin vihdoinkin kuuntelemaan ja meni muutenkin tosi hyvin. Omista virheistähän ne pudotukset sitten tulivat...

Tultiin sitten vasemmalta pari kertaa hyvin suhteutettu ja alettiin tulemaan ravissa sisään puomi-kavaletti-ristikko-tehtävälle. Naja tuli hyvin aina, kun sen sai heti laukkaamaan ensimmäisen kavaletin jälkeen. Muuten jatkettiin ristilaukassa tai liian pitkänä, jolloin puomit lentelee. Sarjaakin tulimme pari kertaa, kunnes kaikki suhteutettu ja sarja nostettiin 70cm korkeuteen. Rata tuli ihan hyvin, sekin kaksi kertaa tultiin. Sitten nostettiin suhteutettu 80cm ja sarjan a-osa 80cm, b-osa 90cm. Sekin tuli hyvin, kunhan muistin kerätä hevosen, mutta ratsastaa välissä. Suhteutetussakin saattoi tulla huonoihin kohtiin, mutta piti aina ottaa yksi laukka pois.

Mä en edes halua tietää mitä me tehtiin

Lopuksi vielä tultiin pari kertaa suhteutettu sillä lailla, että okseri oli metrin. hyppäsihän se älyttömän hienosti tänään. Voin olla vain ylpeä. Loppuverkkojen jälkeen purin varusteet ja heitin Najalle loimen päälle. Ehkä vartti kului lastattaessa ja pääsimmekin lähtemään.
Kotimatkalla ilmoittauduin KTR.n seuramestaruuskilpailuihin. Hyppään Najalla 60cm ja 80cm. Meidän ensimmäiset kisat ovat siis viikon päästä. Huhhuh! Toivottakaa onnea.